![]() |
Joulupuu on rakennettu joulu on jo ovella Namusia ripustettu ompi kuusen oksilla |
lauantai 22. joulukuuta 2012
Joulun odotusta
perjantai 21. joulukuuta 2012
Lahjoja unohtamatta tehä jotakin myös itselle
![]() |
Jotain piti itelle tehä myös ja niimpä ompelin apina meikkipussin ja tuplakukkaron. Uskolsin kokeilla ja eipä se vaikeaa ollukkaan, eli voisin ommella lisääkin. |
Punasia geelikynsiä on myös tullu tehtyä ystäville näin joulunalla, pitäähän nyt kynnet olla laitettu aattoa varten ja itelle tein myös ensimmäisen kerran punaset. |
lauantai 15. joulukuuta 2012
Lohikäärmepipo
![]() |
Kyllä oli poitsulla mairee ilme kun tämän päähän sai. Ajatuksena olis lohikäärme housut, jos hännän niihin osaisi tehdä... ainahan passaa yrittää. |
perjantai 14. joulukuuta 2012
Tumppubody
![]() |
Kaverin pyynnöstä on nämä tumppubodyt tehty koossa 74. Ei kuulema ole löytänyt niin isoja bodyja joissa sormet saisi piiloon. Mukaan lähti kevättä odottamaan neliöhattu. |
tiistai 11. joulukuuta 2012
Kypärämyssy
![]() |
Sytykeruusuihin askarteltiin Jimin kanssa helppoja tulitikkuaskeja |
tiistai 4. joulukuuta 2012
Tunikoita, body, kirjepussi ja sytykeruusuja
![]() |
92cm ja 98cm tunikat menee pikkuneideille pukinkonttiin ja lisäksi tuli myös paapii bambista 68cm body. |
![]() |
Ja näitähän näkyy nyt jokapaikassa niin miksei meilläkin, tein kirjeille pussukan ja tässähän on taas yksi joululahja idea :) |
lauantai 17. marraskuuta 2012
Lisää joululahjoja
![]() |
Peukaloliisa kangas on hommattu kangashamstereista, resori ja pompula nauha fabriinasta. Pakettiin lisäksi lähtee H&M farkut :) |
perjantai 9. marraskuuta 2012
Joululahjoja
![]() |
No viirejä näkyy nyt jokapaikassa, miksei meilläki? Pakkohan oli tällänen ommella ja jotenki tuntuu että tulee näitäkin tehtyä lisää lahjoiksi, helppoa ja nopeaa! |
perjantai 26. lokakuuta 2012
sydämiä ja pipoja
![]() |
Juu juu tiedetään, taas näitä hemmetin tähtiä mutta kun mä en voi itelleni mitään :D ne on niin ihania! Ajattelin ommella näitä kotiin ja pukinkonttiin menee myös osa. |
![]() |
Velourpipoja tein ekakertaa fleece vuorella ja tuon ylimäisen väri on kyllä vaaleenpunanen mutta näyttää ihan oranssilta tässä kuvassa. |
![]() |
Jimille tuli kans oma pipo johon tähen sisälle tein J-kirjaimen, kyllä tykkäs pipostaan :) Nöpön hännänpääkin päässy kuvaan |
lauantai 20. lokakuuta 2012
Jumpsuit
![]() |
Herra ei aluksi halunnu tulla kuvatuksi niin saimpahan kuvan takaakipäin. |
![]() |
Kaupungilla käydessä piti eurokankaasta hakea valkosta trikoota niin hupsheijaa, mukaan lähti 2 eriväristä "karvakangasta" ja fleecejä. Karvahatut tuli meille talveksi ja lämpöseltä vaikuttaa. |
![]() |
Itelleni halusin tuommoset roikkuvat liepukkeet ettei varmana korvat palellu. Kyllä nyt kelpaa pakkasia odotella. |
torstai 27. syyskuuta 2012
Eihän tähtiä voi olla liikaa, eihän?
![]() |
Mustat velourhousut tuli kaveriksi ja toiseen lahkeeseen laitoin tähen paidasta, ettei ole pelkkää mustaa. |
![]() |
Ja sovituskuva, pituutta ainakin paidassa riittää. |
![]() |
Meille hurautin uudet pipot, pusu sen kunniaks :) Aivan ihanaa kangasta tuo sateenkaari ja jimi tykkää omasta ötökkä kankaasta. |
perjantai 14. syyskuuta 2012
pipoja, housuja ja minä
![]() |
Teddykankaasta tehty pipo, kangas on tilattu hannan kankaasta ja koristeeksi laitoin sydämen joka on ommeltu napilla kiinni. Sulosen näkönen tuli |
![]() |
Ystävien lapsille lähti ihan tavalliset velourhousut. |
Ja lisää pipoja, ylös on lisätty heijastimet. |
![]() |
Lopuksi tadaaaa Minä! ja uudet hiukset, parturiin menin ja sanoin että ei mummolookkia. No tämä on kyllä kaukana siitä :) Tykkään! |
perjantai 31. elokuuta 2012
Dinopaita
![]() |
Tätä dinopaitaa on jimin kanssa mietitty jo kuukausia mutta kun eihän kesällä kerkee ommella. No nyt saatiin paita valmiiksi ja sunnuntaina alkaa kesäloma niin eiköhän sitä ompeluaikaakin löydy. |
![]() |
Hihoihin pistin resorit että kasvunvaraa löytyy, aplikointi on tehty veloureista ja häntä jatkuu taakse eikä lopu saumaan. |
![]() |
Eka velourpipo tehty ja pitää pojalle tehä sitten oma kunhan talvihaalarin eka löydän ja ehkä lisään heijastinta pipoon myös. |
Jämäpalasta itelle panta, helppo vetästä vaan päähän jos tukkaa ei jaksa kovin laitella :) |
lauantai 18. elokuuta 2012
paita,pipoja ja kukkaroita
![]() |
Keijupaita lähti tuttavani 1.vuotiaalle typykälle. Kankaan ostin kangashamstereista, aivan ihanan pehmeää keijukangasta. |
![]() |
Syksy tulee vaikka kesälomaa en vielä olekkaan pitäny, mutta enskuu sitten lomaillaan ja toivotaan lämpösiä kelejä :) |
![]() |
Kukkaroita piti tehä lisää kun niitä tuttavat kyseli ja mielelläänhän noita ompeleekin. Pitäis varmaan tilata erikokosia kehyksiä eikä aina sama. |
perjantai 3. elokuuta 2012
Neliökorvapipo
![]() |
Eka versio menee lahjaksi kun haluan pikkasen väljemmän, mutta poitsu olis ollu jo tähänkin tyytyväinen eikä päästä meinannu pois ottaa. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)