lauantai 26. maaliskuuta 2016

Viiksellinen vauvalahja

Minttu väri on nyt hypähtäny esille ja siitä tekisi mieli tehä tytölle jotain vaaleanpunaisen kanssa, mutta nyt minttukangas pääsi vauvalahjaksi pienelle pojalle. Setti on tehty 62cm ilman saumavaroja. Pakettiin pääsi viiksellinen body, viiksikuvan leikkasin silityskalvosta. Housut,kaulahuivi ja tuttinauha.

Nämä ei ihan heti käyttöön pääse kun pieni ei ole vielä viikonikänenkään,mutta mielemmin teen näin että mielummin iso kuin pieni. Pari bodya pitäis vielä keretä ennen muuttoa ompelemaan ja sitten katotaan mihinkä itelleni ompelunurkkauksen saan tehtyä vai pidetäänkö ompelutauko.


tiistai 15. maaliskuuta 2016

Pipot+tuubihuivit


Kuvat nappasin kännykän kameralla kun ei se neiti paikallaan pysy, juoksee karkuun heti kun kameran näkee. Lindexiltä kävin kevääksi parkatakin tytölle ostamassa ja ajattelin jo aikasemmin että uusi ruusukepipo tehdään kun takki löydetään. Pipon ruusukkeessa+tuubihuivissa on kahta eriväristä pitsiä, valkosta ja vaaleanpunaista. Keskellä ruusuketta pieni "timantti" nappi. Tuli kyllä tosi kivan näkönen setti takin kaveriksi, vielä kun jotkut kivat kengät löytäisi.


Itelleni tein myös lenkille uuden ulkoilutakin kaveriksi pipon valkosesta pitsistä+tuubihuivin.

lauantai 12. maaliskuuta 2016

Ihan vaan paitoja



Läjä tavallisia paitoja pojan valihtemista kankaista ja on ommeltu niin kuin hän halusi, osasta pitkähihasia ja osasta lyhyt. Yritin kyllä ehotella edes erivärisiä hihoja mutta ei niin ei. Tuleepahan nämä ainakin käyttöön kun on ite saanu päättää. Frozen Olaf-paita on tehty kesähelteille, joita toivottavasti tulee monta päivää :D Me tykätään lämpösestä ja mun mielestä kesällä pitää olla kuuma <3