torstai 17. joulukuuta 2015

Lahjoja

Työkavereille halusin antaa jotain pientä lahjaksi ja lumiukkosopan lisäksi tein mukaan kukkaheijastimet.

Omille lapsille en viitti pukinkonttiin ompeluksia laittaa kun saavat niitä muutenkin. Kummipojalle lähti nämä vaatteet matkaan lego-palikoiden lisäksi. Koko:90cm. Toisessa pipossa on fleecevuori niin menee pikkipakkasilla. Sainkin mukavasti käytettyä nuo kaksi kuviollista kangasta näin kokonaan, inhoon kun jää paloja kaappiin pyörimään.

Tänään tehtiin pojan kanssa soodataikinasta kuuseen koristeita, pakko oli kokeilla kun näitä näkyy jokapaikassa. Kastehelmi kipolla painettiin kuvioita. Ehkä liian köysäks jäi taikina mutta saatiin tehtyä kun käytettiin vielä maissitärkkelystä kaulinta vaiheessa apuna :)


lauantai 12. joulukuuta 2015

Noshin kankaista

Kerkeshän sitä saada nämä ompelukset valmiiksi ennen joulua, pikkuhiljaa kun ompelee :) Kankaina näissä on tosiaan noshia johonka olen nyt ihastunu kestävyyden takia. Paidassa on mustaa joustocollegea ja siihen aplikoin kylkeen babushkan ruusuja. Housut on tehty noshin biker-kaavalla ja niissä on farkkucollege.


Raita kangas on trikoota, ihanan pehmeää. Kaveriksi tein myös ministar-kankaasta tuubihuivin. Mukavilta kyllä tuntu päällä että pitää kyllä jatkossakin kankaita tilata. Laskeskelin että sain nämä kaikki tehtyä melkein biker housun hinnalla :)


sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Jouluasut


Ajattelin etten mitään ompele jouluvaatteeksi lapsille mutta minkäs teet kun tämä aivan ihana joulusikermä kangas tuli myyntiin. Ihastuin tuohon tyttökuvaan jossa pitää lintua kädellä ja sen takia piti kangas kyllä tilata. Tilasin 2 raporttia niin sain myös pojalle paidan ja tonttuhatut.

Poika sai paitaan ja tonttuhattuun poron kuvat. Hihoihin piti laittaa resori kun muuten ei olisi pituus riittäny. Mietin eka värikästä resoria mutta tämä kangas on niin herkkä että omasta mielestä valkonen oli paras.


Tytölle tuli juuri siitä kuvasta mistä halusin ja tonttuhattuun punatulkut.


maanantai 23. marraskuuta 2015

Huivi+pipo


Ite olen huivi-ihminen heti kun ilmat rupeaa viilenemään sekä myöskin pipoa joudun pitämään lenkillä ja lasten kanssa ulkona ollessa ettei korviin rupea koskemaan. Huivia en halua yleensä riisua talvella kaulasta jos vaikka käydää syömässä jossain, elokuvissa jne. Jotenkin tuntuu että heti tulee vilu jos senkin ottaa pois takin lisäksi. Meinasin tästä kankaasta tehä eka mekon, mutta jotenkin joustofrotee on kuumakangas, mielummin pidän trikoomekkoja. Tein sitten huivin jossa on nepparikiinnitys, aivan huippu ja pysyy mukavasti kaulassa, kaveriksi myös pipo. Tein myös toisen samalaisen setin pukinkonttiin :)


lauantai 21. marraskuuta 2015

Hattu pitsiruusukkeella

Ja taas tällänen ompelus "näin netissä,pakko saada omallekkin tytölle." Pipo on velouria jossa fleecevuori, menee pikkupakkasilla ja myöhemmin sitten automatkoilla. Ruusuke on tehty 2 erivärisestä pitsistä ja keskellä "timantti" nappi. Pitsiä tilasin ebaystä ja ei kyllä maksanu kuin alle 3e 10m postikuluineen. Mietinnässä vielä teenkö aikuisille myös pitsirrusuke pipoja lahjaksi vai mitä, jotain omatekosta myös haluan lahjaksi antaa :)


sunnuntai 25. lokakuuta 2015

1.v:lle mekkonen


Meidän 1.v tuli tehtyä ensimmäinen mekko, kerran kävelee eikä konttaa muuta kuin ulkona jos kaatuu niin nyt päästään mekkoja ompelemaan. Jouluksin tilasin aivan ihanan kankaan ennakkona ja siitä saa myös neitokainen mekon. Voidaan nyt ruveta samistelemaan. Olkasaumaan laitoin nepparin niin saa paremmin päälle sekä helmaan kuminauhan. Vähän ruskamekon tyyliä.

Huomenna lähetään miehen kanssa kahestaan viikoksi Egyptiin ja pikaompeluna tein pojalle trikoopipon fleecevuorella ja tytölle toinen kypärämyssy. Tupsu tehtiin myös pojalle pipoon joka olikin aika in. Mutta nyt iltaa viettämään vielä lasten kanssa ennen kuin siirrytään lämpöseen :)

lauantai 17. lokakuuta 2015

Ruokalappu syntymäpäiville


Tämä pieni auringonsäde täyttää huomenna 1.vuotta. Synttäreitä valmistellessa onkin viimepäivät menny ja tämä aamu meni leipoessa. Mutta mihin on se vuosi vierähtäny ja pienestä nyytistä on kasvanu reipas pieni neidin alku, kävelee ja oikeestaan jo juoksee, ei vierasta vaan on käsi pystyssä heti tervehtimässä. Hymyjä ja pusuja riittää ja kuten isoveljensäkkin, ei kyllä itkeskele tai ole äitiä valvottanut. Parhaat lapset oon kyllä saanu <3 Huomiselle kemuille juhlamekkoa suojaamaan tein uuden ruokalapun.